Kesä tuli taas jotenkin yllättäen. Onneksi oli jemmassa kivoja kankaita, joista sain itselle taminetta lämpimille keleille. Ensiksi tein tämän kahden sauman paidan. Koko paita solmimisnauhoja lukuunottamatta on yhtä kappaletta. Vain molemmilla sivuilla on saumat. Rinnan kohdalle tein muotolaskokset ja sivuille halkiot. Päntien huolittelin muotokaitalella. Kangas on Marimekon outletistä hankittua laskeutuvaa villakreppiä.
Toiseksi tein farkkutrikoosta mekon. Tämä on ensimmäinen ompelus itselleni, johon olen kertakaikisen tytyväinen, ja tästä tuli heti lempivaatteeni. Kerran jouduin kaula aukon ommelta purkamaan, mutta muuten meni ihan nappiin. Olen pitänyt mekkoa koko ajan sen valmistumisesta lähtien, mutta kai se olisi raaskittava välillä pestäkin. Kaava on Ottobre 5/2013:sta, taskut veistelin omasta päästä. Kangas Kestovaippakaupasta.
Kolmanneksi tein A-linjaisen paidan samalla kaavalla kuin farkkumekon, mutta lyhempänä. Hihojen kanssa taistelin raivokkaasti, sillä muokkasin hihan kaavaa ihan omin kätösin. Halusin pienet puhvihihat, ja tulihan niihin nyt vähän puhvia, vaikkei ihan sen näköiset, kuin olin ajatellut. Jälkeenpäin vasta tajusin, miten ne olisi pitänyt tehdä. Mutta ihan kelvolliset hihat tuli lopulta kuitenkin. Kangas on Selia Shopin ihastuttavaa "Metsänhenget"-trikoota.
Söpösiä kesävaatteita :)
VastaaPoistaKiitos!
Poistakauniita kesävaatteita oot tehnyt ja tuo selian trikoo on tosiaan aivan ihana!
VastaaPoistaKiitos!
Poista