sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Helppo gluteeniton pataleipä

Heipä hei!  Melkein viisi kuukautta on vierähtänyt edellisestä päivityksestä.  Muutto ja liitännäishässäkkää, tiedättehän.   Mutta nyt tämänhetkisen lempireseptini pariin.  Olen vähän varioinut sitä päästäkseni optimaaliseen lopputulokseen, ja viilauksen jälkeen olen nyt siihen varsin tyytyväinen.  Erilaisilla jauhoilla tuli hyvin erilaisia lopputuloksia, joten olen nyt pitäytynyt tuossa yhdessä ja samassa.  Tähän hommaan tarvitaan kannellinen keraaminen pata.
gluteeniton_leipä

Ainekset:
5 dl vettä
herneen kokoinen nokare tuorehiivaa
2 tl suolaa
1 reilu tl psylliumia
1 rkl (tai loraus) siirappia
7 dl Provena Oat Bread Mix -jauhoseosta.
reilusti rouhittuja pähkinöitä ja siemeniä (n. 2 dl on minusta sopiva), esim. sekaisin cashew-, maa- ja pekaanipähkinöitä

1. Liuota hiiva, suola, siirappi ja psyllium lämpimään veteen. (Ei tarvitse seisottaa, toisin kuin psylliumin kanssa yleensä.)
2. Sekoita joukkoon jauhot ja pähkinät/siemenet.  Älä vaivaa taikinaa, sekoita vain.
3. Anna taikinan kohota peitetyssä kulhossa 10-12 tuntia huoneenlämmössä.
4. Säädä uuni 225 asteeseen, ja laita kannellinen pata samalla uuniin kuumenemaan.  Jos pata vaatii, laita sen pohjalle hieman vettä.
5. Kun pata ja uuni ovat kuumia, nosta pata uunista, sipaise vähän öljyä ja jauhoja pohjaan ja reunoille.
6. Kaaviloi taikina pataan ja sulje kansi.
7.  Paista leipää kannen kanssa 30 minuuttia ja ilman kantta vielä 15 minuuttia.
8.  Ota leipä pois kuumasta padasta jäähtymään.
9.  Pidä puolesi.  Leipä hupenee hetkessä.


gluteeniton_siemenleipä

Jos et ole koskaan onnistunut gluteenittoman leivän leivonnassa, niin suosittelen tätä reseptiä.  Illalla kun tekee taikinan, ja aamulla nakkaa uuniin, niin helpommaksi ei mene!

paras_gluteeniton_resepti



5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tätä mun piti tehdä teille viimeksi Ruokapiirissä, mutta unohdin tehdä taikinan edellisenä iltana. Siksi saitte sitä kanjonileipää.

      Poista
  2. Lisätietona, että tämä leipä onnistui ystävälläni mös Semperin landbrödsmix-jauhoseoksella.

    VastaaPoista