perjantai 24. tammikuuta 2014

Paperin kuviointia, ohje 2: JAPANILAINEN MARMOROINTI

Japanilaisessa marmoroinnissa kuviot syntyvät veden liikkeistä.  Tekniikka on helppo, ja värejä olen nähnyt useammassakin askartelu- ja taidetarvikeliikkeessä.  Tekniikkaan voisivat soveltua jotkin muutkin värit, mutta itse olen käyttänyt vain näitä marmorointitaritukseen tehtyjä Sakuran värejä.

japanilainen-marmorointi

Otetaan astia, joka on hieman käytettäviä papereita suurempi, ja laitetaan siihen vettä.  Väripakkauksessa on pieniä paperiympyröitä, jollainen kastellaan ja laitetaan veden pinnalle.  Paperin  päälle pudotetaan pulloista värejä, tippa tai pari kutakin käytettävää väriä.  Paperi estää tippoja vajoamasta veden pintakalvon läpi, ja värit leviävät veden pinnalle.


Värejä voi sekoittaa tikulla, mutta värit liikuvat suurempina kuvioina ja sekoittuvat vähemmän veteen, kun veden pintaa liikutetaan puhaltamalla siihen viistosti pillillä.



Kun kuvio on mieluinen, lasketaan pinnalle varovasti paperi aloittaen toisesta reunasta.  Värin annetaan hetki imeytyä ennen paperin nostamista.  Nosto tapahtuu kätevimmin pinseteillä.  Väriä kannattaa käyttää kohtuudella, sillä liika väri valuu nostovaiheessa pitkin paperia.  Värin valuminen voi johtua myös peperilaadusta.  Jotkin paperit imevät väriä paremin kuin toiset.  Paras käyttämäni paperi tähän hommaan on ollut lapsille suunnatussa askartelulehtiössä ollut halpa, huokoinen värillinen paperi.  Myös tavallinen monistuspaperi on oikein kelvollista.  Kannattaa tehdä kokeiluja eri laatuisille ja värisille papereille.  Hyvä merkki paperissa on se, että se jää pötköttämään veden pinnalle, eikä ala heti rullautua reunoistaan.

Paperin nostamisen jälkeen pinnalle jää vielä väriä.  Varsinkin valkoiselle paperille siitä saa vielä oivat kuviot.  Jos uuteen työhön haluaa täysin uudet värit, on vesi syytä vaihtaa.  Valmiit työt laitetaan vaikka sanomalehdelle kuivumaan, ja ne kannattaa prässätä vielä suoriksi kirjojen välissä.



Tämä tekniikka on helppo, nopea ja ihanan ylläksellinen. Veden pinnan liikkeisiin voi vaikuttaa, mutta niitä ei voi täysin hallita, joten jokainen työ on enemmän tai vähemmän yllätys.

Tuloksia:




marmorointi-ohje


marbling



helppo-marmorointi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti